Saturday, October 8, 2011


Marco Casagrande for La Vie -magazine, October 2011

Taipei exists because of the river. The first generation Taipei lived in straight connection with the river nature and it developed its local knowledge, how to harvest the rich resources of river systems, how to survive with the floods and even how to make artificial man-made floods as the basics of rice farming. The second generation Taipei is the industrial manifesto of a city as a machine and independent from the nature. In case of Taipei the river nature was shut off from the urban narrative more radically than perhaps anywhere else in the word: the industrial city built its own city wall, a 12 meters high reinforced concrete wall to block the river entirely from the city. This wall has proven to be very effective to cut nature out of urban life. Now the citizens are children of the machine, not nature.

Taipei city wall: 12 meters of reinforced concrete separating the city from the river nature.

The modern machine turned the river into an industrial sewage. The smaller rivers and channels all across the city were covered with concrete and asphalt decks and were as well turned into sewages. “Not even the dogs eat the fish of the river today.” Says Missis Chen, the leader of the Treasure Hill original community. She has lived all her life by the Xindian River, washed her children in the river, drank the clean river water and ate the fishes, crabs, snails etc. from it. The urban farms of the Treasure Hill community were on the flood banks next to the river. The river was flooding, which was considered normal, the architecture had been adjusted to this.

Missis Chen of Treasure Hill has lived all her life with the Xindian River and has wittnessed its pollution from a clean and drinkable stream into an industrial sewage.

Missis Chen is not alone with her memory of the clean river. This local knowledge is still remembered by a large section of the elder generations throughout the Taipei citizens in all classes. The best testimony for the changes of the Taipei rivers comes from the Jiantai fishermen, who have physically witnessed the disappearing of one species after another from the river and in the end leaving also the remaining species polluted and not eatable any longer. For them the starting point of the pollution and the city’s change of attitude towards its natural environment is clear: the dictator’s wall.

The elderly Jiantai fishermen still remember how the river used to be a treasure chest of seafood and how the annual floods were a normal part of life.

“One day Chiang Kai-Shek’s home got flooded and the dictator got mad to the nature. He ordered the city to build a wall to the river. After the wall got there, the river got polluted.” The fishermen explain to us that before the wall the flooding was not a serious problem because the water had plenty of space to spread out. The water rose up to a knee height and this was normal.

The strength of the ecological restoration of the urbanized Taipei basin lies in these older generation experts of local knowledge. For them the built human environment in straight connection with the river nature is not a fiction, it is a reality that they have been living.


Taipei needs therapy. The collective subconscious of the city is very organic. This gets manifested through the networks of illegal urban farms, community gardens and illegal architecture all over the city. This is also in the nomadic character of the citizens getting together in the night markets, tai-chi trainings, under-bridge karaoke and even in the parades of the local “land gods”. The official city is not organic at all though. It is a manifest of hard line industrialism and with a totalitarian attitude towards the nature, including human nature. The ecological restoration of Taipei City is a process of letting the collective subconscious surface in the city, letting the local knowledge to become the new official. River is in the focus of all this. The heath of the river is the reflection of the health of the city. The wall must go. The city and the river must re-unite.

Taipei must find a new way of co-existing with the river nature - a some sort of mangrove urbanism which would allow the free flooding of the river and return the city closer to the natural pulses of the surrounding environment.

When the wall goes…

* Flood gets into the city.
* City gets into the river.
* Covered rivers, channels and streams will be opened up.
* Urban farming along the flood banks gets extended.
* Bio-mass production for bio-energy gets introduced in the flood banks and on floating farms.
* Waste waters get 100% purified before getting back to nature.
* Sludge will be treated by PACS technology and used for agriculture and bio-energy.
* Off the grid areas will be introduced with localized water purification installations.

Flood waters get collected into community scale underground containers.
Underground storm water is used for acclimatising buildings and for irrigation.
Sediment pollution in the rivers will be treated by PACS technology.
Architecture has to adapt for occasional flooding conditions.

Storm waters could be harvested into underground reservoirs benefiting to the city's cooling, irrigation and storm water readiness. Casagrande Laboratory, 2011.

Free flooding suggests the city some new infrastructure. Taipei could render the Tokyo experience of capturing the storm waters into centralized underground container installation but in a de-centralized way by building the underground water reservoirs in community scale. These reservoirs can then be used for cooling the above buildings and for irrigation. (see Aalto SGT Taipei River Urbanism, 2011)

River urbanism needs participatory planning from all the share-holders of the urban river: Taipei City, Taipei New City, Taiwan Central Government, local communities, NGOs, universities, developers, illegal urban farmers, environmental technology providers, international experts and possibly even United Nations. UN-HABITAT would appreciate an urban river restoration project in this scale that could act later on as an example for cities around the world with similar challenges.

“Pollution comes from up-stream.” Says Missis Chen of Treasure Hill. With this she probably means that up on the mountains are still a good bunch of illegal factories and communities that are releasing their waste untreated straight into the rivers. The sources of pollution should be controlled from the whole drainage area of the Taipei Basin. Modern environmental technology can provide waste treatment solutions even for factories of the grid. The new biological treatment systems, such as the PACS technology can treat the waste on the spot and are easily scalable to factory and community scales.


Building up the concrete wall was easy, but demolishing it seems to be a big challenge. The city inside the wall has been built in not much consideration for the natural environment. Actually nature is seen as something hostile for this fragile man-made machinery. With River Urbanism our challenge is to tune this machine into an organic machine. We already have the great hydrological machine of the pulsating river nature inside us. Somehow the city needs to find a way how to pulsate together with it.

I propose two possible ways how to start the development towards the Taipei River City. The first one introduces a methodology how to punctually clean the city from inside and how to open up the city towards the rivers from inside. We call this Urban Ecopuncture. The other example is the possible case of Guandu as an example of a river city.

Opened up Leo-Gong channel acting as an ecological corridor stretching from the Xindian River to the Keelong River. Sustainable urban acupuncture for mechanical Taipei. Sketch Marco Casagrande.

Opening up the covered rivers, streams and channels will give a possibility for Urban Ecopuncture, cleaning the city from inside. The opened up water ways could act a biological filters purifying the water originated from the polluted rivers. The communities around these Urban Ecopuncture areas would receive, treat and recycle the waste from the surrounding city acting as eco-valleys within the urban fabric. The eco-valleys would contain the needed environmental technology to take care of its share of the surrounding city. The eco-valley areas would also have the first underground storm-water reservoirs and act as flood relief for the surrounding city as a sponge.

Leo-Kong Channel / Urban Ecopuncture. Sketch Marco Casagrande.

The design methodology of Urban Ecopuncture is developed in co-operation with Finnish EPEC taking the eco-city principles of Professor Eero Paloheimo into the hearts of existing cities with ecological challenges.

Leo-Gong channel was constructed in 1760 and it made possible the effective farming of the fertile Taipei Basin. Now the channel runs under the city as a sewage.

The Leo-Gong channel could be the first one of the Taipei eco-valleys. Through its length we would biologically purify the Xindian River originated water and use the clean water as the centre of the new ecological environment. We could have a beach inside the city. New housing would exist together with the old communities and facilitate the needed environmental technology solutions for the waste treatment and energy production for the surrounding city.

The opened up Leo-gong channel would act as an urban sponge taking care of the surrounding city's storm waters.

Under the Leo-Gong Eco-Valley would be the underground storm water reservoirs acting as the urban sponge. Biomass production and urban farming would exist around the channel benefitting to the city’s micro climate. The development of the Leo-Gong Eco-Valley should be done in a participatory planning with local knowledge.

River City Guandu powered by a man-made river that would purigy the polluted waters from the Keelong River as a biological filter. SGT / Aalto University.

Another possibility for the first approach toward the river urbanism would be in the possible case of developing the Guandu flood plain area, in which case we would talk more of a newly developed River City rather that urban restoration through the eco-valleys. In our previous research through design –process we examined the possibilities of inhabiting a 150.000 residents eco-city in Guandu. The basic character of this solution was to move the dividing highway into a tunnel in order to unite the now divided ecological area and to build a man-made river taking most of its current from the Keelong River. This 7.2 kilometres new river would act as the biological filter purifying the water for the infrastructure use of the new Guandu River City.

High water scenario at the Guandu River City. Part of the housing is floating, partly standing on stilts and partly constructed on artificial islands allowing the free flooding of the surrounding rivers. SGT / Aalto University.

The whole urban design is based on free flooding. The digging of the highway tunnel and the new river would provide enough soil for sculpturing island-platforms for the new architecture that would survive also in the high water conditions. Some architecture would be floating and some stand on stilts. The fertile flood plain would be used for bio-mass production as a resource for bio-energy. This bio-energy agriculture could then spread larger into the Danshui and Keelong Rivers flood plains. Besides bio-mass production the Gaundu River City would encourage urban farming and community gardening in all scales and also being integrated into the buildings. All in all Guandu would be an eco-city living on the principles of free flooding, producing energy and food and treating its own waste. The green area would still keep its positive impact to the Taipei micro climate.


Will this be really happening? Will the river be really back to the city? Really back, a real river – not just amusement or decoration?

No. The river will go nowhere. The city must go back to river. The river is already there; it has always been there and will always be there. The city is the question. The city cannot become an obstacle on the way of the life providing system that is referred to as nature. Nature is the only reality. If the citizen’s wanted to be real, they need to be in connection with nature. Same goes for the whole city: the Real Taipei is a river city.

Casagrande Laboratory for Urban Ecopuncture: Marco Casagrande, Nikita Wu, Yu-Chen Chiu, Frank Chen, Wei-Chen Weng, Vivi Fang.

Ruin Academy research is kindly supported by JUT Foundation for Art & Architecture.

Aalto University SGT Sustainable Global Technologies multidisciplinary urban design researchers:
Lasse Granroth (TAIK, applied arts and future studies)
Hanna-Sisko Hovila (Aalto, architecture)
Francesco Mandrilli (Italy, water engineering)
Teemu Nurmi (Aalto, water engineering)
Iina Valkeisenmäki (Aalto, architecture)
Anreas Svarvar (Aalto, Civil and Environmental Engineering)
Boris Fargeot (France, Civil Engineering )
Emmi Jääskeläinen (Aalto, architecture)
Ha Hoang (Aalto, Energy Engineering and Environmental Protection)
Lauri Ahopelto (Aalto, Civil and Environmental Engineering)

Aalto University SGT Sustainable Global Technologies
Ruin Academy
Suomen Ympäristöteollisuus

Tuesday, October 4, 2011



Billnäsin vesivoimalaitoksen padolta kuuluu itkua. Joesta törröttävillä kivillä itkee valkoiseen yöpaitaan pukeutunut nuori nainen. Itku yltyy välillä suoranaiseksi ulvomiseksi. Lokit katselevat vierestä kun parkuva nainen kahlaa rantakivikossa. Hän haluaa itkullaan murtaa Billnäsin padon.

Emmä Fält Billnäsin padon tuntumassa.

Itkijä on Emmä Fält, yksi Aalto Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun ympäristötaiteen opiskelijoista, jotka ovat pesiytyneet Mustionjoen tuntumaan tekemään ympäristötaideteoksia. Kansainvälinen opiskelijaryhmä tulee Unkarista, Slovakiasta, Kiinasta ja kotimaasta. Heitä kaikkia yhdistää huoli Mustionjoen monimuotoisuuden säilymisestä ja he pyrkivät töillään kantamaan kortensa kekoon tukeakseen Fortumia päätöksen teossa luonnonmukaisten kalateiden rakentamisesta joen neljän vesivoimalaitoksen yhteyteen. Ilman näitä kalateitä eivät vaelluskalat lohi, meritaimen, vaellussiika ja ankerias pääse nousemaan jokeen ja tämä aiheuttaa joen ekosysteemissä kielteisen ketjureaktion – mm. lohikaloja lisääntyäkseen tarvitsevat simpukat katoaisivat joesta. Nyt ne ovat odottaneet lohien paluuta jo yli 50 vuotta.

Vanhaa Billnäsin teollisuusmiljöötä ja itkijänainen yöpaidassaan.

”Hieno esitys”, kommentoi itkijänaista rantakivikossa katseleva Martti Leskelä. Hän on yksi opiskelijaryhmän billnäsiläisistä tukijoista ja seurannut kameroineen joen tilaa jo vuosia. Rantapenkereeltä löytyvät myös Pro Billnäs yhdistyksen Timo Oksanen ja Billnäsin vanhat teollisuuskiinteistöt omistava Olli Muurainen Mimi mäyräkoiransa kanssa. Joki yhdistää näitäkin joskus hieman eripuraisia tahoja.

Joen kanssa silmästä silmään.

Mimi katselee rantakaislikon tuntumassa kelluvia silmiä. Niitä löytyy toinen parvi Billnäsin sillan alta. Taiteilija Kristina Sedlerova haluaa ihmisten katsovan jokea silmästä silmään. Silmät näyttävät lohilta, jotka odottelevat padon takana pääsyään yläjuoksulle.

Joki lukkojen takana.

”Haluatko kiinnittää lukon siltaan?” Kysyy keltaiseen sadetakkiin sonnustautunut Katariina Kapi pyöräilijältä, joka haluaa ylittää Folkhögskolanin viereisen kävelysillan. ”En”, tämä vastaa. ”No, sitten sun täytyy vähän odottaa; silta ei ole vielä auki”. Pian Katariina kuitenkin avaa Toivon sillan. Seremoniaan kuuluu siltaa sulkevien kultakäätyjen poistaminen ja munalukkojen kiinnittäminen sillan kaiteeseen. Kaiteessa roikkuu jo valmiiksi parikymmentä Rakennusapteekista lainattua vanhaa lukkoa. Lukkoja kiinnittävät ihmiset pistävät avaimet taskuunsa odottamaan sitä hetkeä, kun lohi jälleen pääseen nousemaan jokeen ja joki vapautuu lukoistaan. Silloin kävelysillan symboliset lukot saa käydä noutamassa pois. Katariina kehoittaa jokilaakson ihmisiä kiinnittämään lukkoja siltaan hiljaisena protestina jokiluonnon elpymisen puolesta. Yhdessä lukossa lukee Åminneforsin kalastusseura. He varmasti haluavat lohen takaisin.

Slovakialainen Diana Garafova katselee mietteissään Billnäsin voimalaitospatoaja ja kysyy sitten Pekingistä Billnäsiin tulleelta Wensi Zhailta: ”Miksei kalateitä ole jo rakennettu? En näe siihen mitään syytä. Minä luulin Suomen olevan ekologisessa valveutuneisuudessaan maailman johtava maa.” Diana viittoilee kädellään Billnäsin Myllyn viereistä hiekkatietä, johon kalatie on suunniteltu yhtenä vaihtoehtona.

Kiinalaisopiskelija Wensi Zhai kaivamassa kalatietä Billnäsiin.

”Siihen tarvitaan rahaa ja yhteistä tahtoa”, vastaa keskustelua vierestä seuraava Martti Leskelä. Wensi ei kuitenkaan jaksa odottaa virallisen päätösen syntymistä, vaan hakee Myllystä vanhan lapion ja alkaa kaivaa. Hän kaivaa suunnitellun kalatien kohdalle kovaan maahan suuria kalan kuvia. Muutaman päivän kaivamisen jälkeen ovat kädet rakoilla ja trangiassa keitetty tee tuo laihaa lohtua sateisessa ja kylmässä ilmassa. Siro kiinalaistyttö Wensi ei kuitenkaan luovuta, vaan jatkaa päättäväisesti kaivamista. Onko tämä positiivista terrorismia? Toisaalta, täytyykö jonkun tulla Pekingistä asti ottamaan lapio käteen, että kalatieasia edistyisi? Eikö lapio kuuluisi pikemminkin länsi-uusimaalaisten yhteiseen käteen?

Åminneforsin kalastusseuran majoja Diana Garafovan miniatyyrimallissa.

Slovakialainen Diana viettää suurimman osan viikosta yksinäisillä retkillään joen tuntumassa. Sitten hän sulkeutuu Myllyn vintille ja tekee vahasta pikkuruisen ukon tai majan.

Lohen kalastajia vapaana virtaavan joen rannalla.

Pikku-ukkojen esikuvina ovat joen ympäriltä tavatut ihmiset ja mökeistä löytyy mm. Åminneforsin padon alapuoliset kalastajamajat. Diana värittää pienet miehet ja pistää sitten niille onkivavat käteen. Viikon kuluessa Myllyn vintille kertyy sekalainen seurakunta kalastajaukkoja.

Diana Garafovan soutumies.

Lopulta Diana vie pienet miehensä ja mökkinsä takaisin luontoon, jossa hän valokuvaa ne pienten lätäköiden ja sammalmättäiden siimeksessä. Lopputuloksena on unenomainen, mutta positiivinen kuva vireästä jokilaaksosta, jossa kala käy pyydykseen. Unessa on paljon tuttua, mutta myös paljon, joka on jo unohtunut. Kireät siimat lohijoessa ovat korkeintaan ruusuista unelmaa voimalaitospatojen johdosta. Pian tosin kukaan ei ehkä osaa edes unelmoida.

Peter Berken kalastussiimasta tehty riippusilta rantakoivikossa.

Jonnekin unien maailmaan sijoittuu myös unkarilaisen Peter Berken kalansiimasta tehty silta kahden rantakoivun välissä. Kolmen metrin korkeudessa keikkuvan sillan läpikuultaviin lankkuihin on piirretty pieniä mustia kalojen silhuetteja. Tuntuu siltä kuin ihminen ja kala olisivat vaihtaneet paikkaa: täältä alhaalta minä katselen voimattomana, kun nuo kalat ylittävät joen vaivattomasti kummallisia rakenteitaan pitkin.

Isoin kala löytyy kuitenkin Karjaan Kirkkojärven kupeesta Dönsbyn pelloilta, jonne Jessica Mayer on talikolla kaivanut ehkä 40 metriä pitkän vonkaleen tuijottamaan jokea. ”Minä olen täällä vielä”, on teoksen nimi. Työ on tehty paikallisten maanviljelijöiden tuella ja kylvetty täyteen auringonkukan siemeniä. Kohta pelloilla siis kukkii kirkkaankeltainen lohi.

Lohi kynnettynä Dönsbyn peltoon.

”Tosi upea kala ja sisukas tyttö tekemään töitä.” Toteaa herra Dönsbyn kyläyhteisöstä. ”Jos lohi tulisi takaisin jokeen, niin se olisi jotain.”

Kurssilaiset haluavat kiittää tuesta Pro Billnäs yhdistystä, Billnäsin Ruukkia, joka antoi kurssin työtilaksi Myllyn, Dönsby Bed & Breakfastia, jolta saatiin tukikohdaksi pieni punainen saunamökki ja Martti Leskelää kyydityksistä, valokuvista ja huolenpidosta.

Marco Casagrande / Aalto-Yliopiston Taideteollisen Korkeakoulun Ympäristötaiteen laitos.

Sunday, October 2, 2011


Anni Teppo / Turun Sanomat 1.10.2011

On should not call the emergency number immediately, when seeing a lady drilling holes into the Uudenmaankatu-street or a man lighting up lumberjacks candles around the Turku Cathedral. The acts as part of environmental art works by two students from the Aalto University (Deparment of Environmental Art), and the students are operating with a legal permission – at least almost.

Chinese Shuchin Shen and German Ronny Korn want to wake up the citizens to realize the value of their home city’s and especially of its heart, the old Cathedral Square and its surroundings.

“We are treating Turku with urban acupuncture. Our art works are acupuncture needles and will hopefully generate positive reactions.” Shen and Kord are explaining.

Aalto University Environmental Art students Shuchin Shen, middle and Ronny Korn, explaining their methods of performing urban acupuncture to Turku.

Their individual means of acupuncture are very different. During the night Shen has been drilling holes into the Uudenmaankatu-street and into the holes she has been planting dandelions, which will root deep into the “old Turku”, she hopes.

Korn was burning during Friday 15 lumberjacks candles (jätkänkynttilä, a traditional Finnish self-standing one log fire) around the Cathedral and the Cathedral Square.

”I wonder, if I could in a way burn Turku again and return the city to its form before the traffic disturbances”, Korn is smiling.


But how have the young students from China and Germany ended up saving Turku? Behind the action is operating Aalto University educator Marco Casagrande, an architect from Turku who has been concerned a longer time of the Cathedral Square situation and how the traffic problem of the Uudenmaankatu-street could be solved.

In architect Marco Casagrande's opinion the surroundings of the Turku Cathedral and the Cathedral Square should be respect in a way that would lead into a car-free environment.

“The realization of the Vähätori Square (opposite side of the Aura River form the Cathedral Square) to its present form was a wonderful success. The Cathedral Square is a harder challenge though.”

Shuchin Shen: Urban Acupuncture - dandelion holes drilled through the Uudenmaakatu Street hoping to roof deep into the old Turku.

But how can the Turku city allow drilling holes to its streets?

“Well it can’t and actually the police did stop Missis Shen during the night and wondered what she was doing. Shen has been practising positive terrorism, so to say, and actually been operating without a legal permission, but on the other hand the drilling of the holes is giving a suggestion for a possible solution what could be done on this site in a bigger scale. Lowering the road into a tunnel going under the Aura River would free the heart of Turku from cars for good. And Turku is worth it. “ Casagrande says.

The sudents are realizing their action in co-operation with the Turku Touring and the Park Department, among others. Casagrande says that he is surprised by the positive support that they have been receiving from many sources form inside the city.

Anne-Marget Niemi, the chief of Turku tourism was thrilled about the project immediately.

“We have been talking with Marco a longer time about the situation of the Cathedral Square and everything exiting like this is welcome.”

One of Ronny Korn's lumberjacks candles on the Turku Cathedral Square.

The jätkänkynttilä-fires will burn off probably by Saturday, but the effects of Shuchin Shen’s dandelion acupuncture might start working with a longer perspective.

The Aalto University Environmental Art workshop is kindly supported by Turku, European Cultural Capital 2011.



Saturday, October 1, 2011


Anni Teppo / Turun Sanomat 1.10.2011

Arkkitehti Marco Casagranden mielestä Suurtorin ja Tuomiokirkon ympäristöä tulisi kunnioittaa niin, että se muutettaisiin kokonaan autottomaksi ympäristöksi.

Ei kannata heti soittaa hätänumeroon, jos näkee naisen yöllä poraamassa reikiä Uudenmaankatuun tai miehen sytyttelemässä jätkänkynttilöitä Tuomiokirkon ympärille. Kyse on kahden Aalto-yliopiston opiskelijan ympäristötaideprojektista, ja nuoret ovat ihan laillisella asialla - ainakin melkein.

Kiinalainen Shuchin Shen ja saksalainen Ronny Korn haluavat herättää kaupunkilaiset tajuamaan kotikaupunkinsa ja etenkin sen sydämen eli Vanhan Suurtorin ympäristön arvon.

"Annamme Turulle kaupunkiakupunktiota. Taideteoksemme toimivat neuloina ja aiheuttavat toivottavasti positiivisia reaktioita, Shen ja Korn kertovat."

Heidän akupunktiokeinonsa ovat hyvin erilaiset. Shen on porannut yöllä pieniä reikiä Uudenmaankatuun ja reikiin hän istuttaa voikukkia, joiden hän toivoo juurtuvan syvälle "vanhaan Turkuun".

Korn puolestaan pystytti perjantaina 15 jätkänkynttilää palamaan Tuomiokirkon ja Suurtorin ympärille.

"Mietin, voisiko Turun tavallaan polttaa uudelleen ja palauttaa vanhaan kaavaansa ennen liikennesumppuja", Korn hymyilee.


Miten ihmeessä nuoret Kiinasta ja Saksasta sitten päätyivät Turkua pelastamaan? Tempauksen taustalla ja opiskelijoiden ohjaajana toimii Aalto-yliopistossa opettava turkulainen arkkitehti Marco Casagrande, joka on jo kauan ollut huolissaan Vanhan Suurtorin tilanteesta ja siitä, miten Uudenmaankadun liikennesuma tullaan ratkaisemaan.

"Vähätorin saaminen nykyiseen muotoonsa oli mahtava juttu. Suurtori on kuitenkin vielä kovempi kysymys."

Mutta miten Turun kaupunki voi antaa luvan porata omia katujaan?

"Ei se voikaan ja kyllähän poliisit pysäyttivätkin Shenin yöllä ja kyselivät mitä hän oikein on tekemässä. Shen on harjoittanut ikään kuin positiivista terrorismia ja toiminut ehkä samalla laittomasti, mutta reikien poraaminen antaa mielestäni viitteen siitä, mitä tälle paikalle suuremmassa mittakaavassa voitaisiin tehdä. Joen alta kulkeva tie rauhoittaisi kaupungin vanhan sydämen kokonaan autoilta. Ja Turku olisi sen arvoinen." Casagrande toteaa.

Opiskelijat tekevät tempauksensa yhteistyössä muun muassa Turku Touringin ja kaupungin viheryksikön kanssa. Casagrande sanoo olevansa yllättynyt siitä, miten monelta taholta Turun kaupungin sisällä he saivat positiivista vastakaikua.

Matkailujohtaja Anne-Marget Niemi innostui projektista oitis.

"Me olemme puhuneet Marcon kanssa jo pitkään Suurtorin tilanteesta, joten kaikki tällainen jännä on tervetullutta."

Jätkänkynttilät katoavat paikoiltaan ehkä jo lauantain aikana, mutta Shuchin Shenin voikukka-amputaation seurauksia voinemme odotella pitempään.

Vasemmalla: Turun kaupungin viheryksikkö auttoi Ronny Kornia saamaan viisitoista suurta jätkänkynttilää projektiaan varten.
Oikealla: Jätkänkynttilöiden tarkoitus on herättää ihmisiä ajattelemaan, mitä tapahtuisi, jos Turku palaisi uudestaan. Sanra Hofmann auttoi tempauksessa.


Mikkola häätäisi autot Porthaninpuiston ja Brahenpuiston välistä. Turun Sanomat 20.10.2011